"Minä en ikinä ostaisi noin vanhaa taloa."

"Miksi te noin pienen ostatte, eihän sinne mahdu lapsiakaan?"

"Kaksikerroksiset talot on kamalia, yhdessä kerroksessa sen pitäisi olla!"

"Kai te kuntotarkastuksen olette teettäneet? Kuka sen teki? Mikäs se on miehiään? Kannattaisi kysyä jonkun muunkin mielipidettä."

"Voi hyvä Luoja."

Oltiin eilen vanhempiemme kanssa päivällisellä ja pudotettiin pommi jälkiruokavaiheessa. Onneksi vasta sitten, koska reaktio oli ehkä odotettua pahempi. Vanhemmat on niin kovin viisaita ja tietäviä tämmöisissä asioissa! Kukaan ei onnitellut, ei kehunut taloa, eikä osoittanut millään lailla positiivista ajattelua. Kuitenkaan niitä ilmiselviä kysymyksiä ei uskallettu ääneen sanoa, että "onkohan viisasta ostaa yhteinen talo noin lyhyen tuttavuuden jälkeen", tai "etkö muista kuinka viimeksi kävi kun ostit tyttöystäväsi kanssa talon?".

T:n äiti suhtautuu yleensäkin kaikkeen negatiivisesti ja eilen kyllä antoi oikein parastaan. Asia ei kuulemma (T:n mukaan) liity mitenkään minuun, mutta todella paska fiilis jäi silti. Teki mieli sanoa, että mulle on ihan sama mitä mieltä sä olet meidän päätöksistä tai tuletko ikinä kylään, tämä on meidän elämä. Istuin sitten viimeisen puoli tuntia hammasta purren ja yksisanaisia vastauksia antaen, muuten olisin ruvennut rähisemään siellä ravintolassa. Oma äitini ei ollut hirveän tuomitseva, kyseli jopa aitaamiseen ja koiriin liittyviä asioita. Tänä aamuna häneltä kuitenkin tuli sähköpostilla lista, että keiden ihmisten tekemiin kuntotarkastuksiin ei voi luottaa. Äiti kun työnsä puolesta on joutunut hoitamaan jotain kiinteistökauppojen riita-asioita...

No, tänään ollaan menossa "taloomme" kylään. Juttelemaan nykyisten omistajien kanssa, lukemaan aiemmin tehtyä kuntokartoitusta, katselemaan valokuvia remontin ajalta yms. Mukaan on tulossa T:n lisäksi myös yksi "paljon vanhoja taloja rempannut" ja yksi isä. :o) Ja tietysti yksi piiloblondi, joka ei tajua remonttiasioista mitään, ja joka vaan mittailee ikkunoita ja suunnittelee verhoja. ;o)