Olen seurannut muutaman viikon ajan tutun parsonrussellinterrierin blogia, ja mielestäni koirien temmellyksistä on tosi kiva lukea. Siitä ajatus sitten lähti, että mitäs jos kirjoittelisi itsekin, omien koirien puuhailuista. Niiden kanssa kun sattuu ja tapahtuu joka päivä...

Olen 27-vuotias Tampereella kahden parsonin kanssa asusteleva nainen. Elämäni on mennyt kevään aikana melko lailla uusiksi, olen eronnut aviomiehestäni, vaihtanut työpaikkaa ja muuttanut. Nyt alkaa kuitenkin elämä olla taas raiteillaan, ja sinkkuelämän opettelu käynnissä. Koirat ovat olleet korvaamaton apu muutoksien ja vaikeiden aikojen kestämisessä.

Koirani ovat siis nimeltään Pommi (reilut 2 v.) ja Blondi (11 kk.). Ne ovat samalta kasvattajalta kumpikin, siskopuolia siis keskenään. Pommi on luonteeltaan melko rauhallinen, mutta valitettavasti hieman pelkoaggressiivinen. Sosiaaliset suhteet muiden vieraiden koirien kanssa ei luonnistu ja se saattaa säikähtää myös ihmisiä oudoissa tilanteissa.

Blondi tuli meille viime joulukuun lopulla, juuri ennen Uutta Vuotta. Alunperin en ollut hankkimassa toista koiraa vielä tuolloin, mutta kohtalo puuttui peliin. Kaikki pentueen pennut olivat jo syntyessään varattuja erinäisille ostajille, joten mielestäni niitä söpöläisiä oli "turvallista" mennä katsomaan. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että Blondi on täysin kuuro. Alkuperäiset ostajat eivät sitä kuurouden takia halunneet ja se oli kasvattajan huomissa useamman kuukauden. Kuuroa koiraa kohtaan on paljon ennakkoluuloja ja pelkoja, sen olen saanut huomata. Niin siinä kävi, että minun tuli sääli pientä kuuroa pentua ja se lopulta muutti meille. Blondi on aivan ihana tapaus, seurallinen sylivauva ja pehmeä luonteeltaan. Kuurous ei ole vaikkeuttanut Blondin elämää yhtään. Se ei ole säikky, niin kuin monet luulevat. Se pärjää hyvin tottiksessa ja agilityssä, toisin kuin monet luulevat. Käsimerkeillä sitä pitää ohjata ja komentaa, mutta muuta eroa ei normaaliin kuulevaan koiraan ole.