Useampi työkaverini on jo löytänyt mun blogin. En puhu siitä töissä tai mainosta sitä muutenkaan, mutta ilmeisesti insinöörimäinen uteliaisuus ja googlen käyttötaito palkitaan. :o) Ja miehiseen rehellisyyteen tietysti kuuluu, että tämä ilouutinen kerrotaan myös minulle. Tavalla tai toisella. Mietiskelin asiaa jo jokin aikaa sitten, ja päätelmieni mukaan minulla on kolme vaihtoehtoa. 1.) Laittaa blogi salaiseksi ja antaa salasana vain lähimmille ystäville. 2.) Pitää blogi julkisena ja kirjoitella sinne vain säästä ja päivän politiikasta. 3.) Jatkaa samaan malliin kuin ennenkin.

Tykkään itse lukea blogeja, joissa kerrotaan jollain lailla persoonallisia ja omaan elämään liittyviä juttuja. Se kai blogeissa mielenkiintoisinta onkin, että pääsee kurkistamaan toisen ihmisen henkilökohtaiseen elämään ja ajatuksiin. Eräänlaista kurkistelua. Jos kirjoittaisin tänne Tampereen säästä päivittäin, niin tuskin minulla olisi edes niitä kuutta lukijaa, jotka nyt käyvät blogissani. :o) Tästä syystä en aio laittaa blogiani salaiseksi tai edes harjoittaa entistä suurempaa sensuuria teksteissäni. Jatkan siis entiseen tapaan, like it or not. Lähinnä kirjoitan tänne itseni takia, ikäänkuin päiväkirjaa. Mutta jos jotakuta kiinnostaa lukea mun elämästä, niin siitä vaan. Sitten kun äitini ilmoittaa löytäneensä blogini, niin silloin lähtevät salasanat jakoon. :o)