Eilen oltiin jälleen agilitytreeneissä. Blondin treeniryhmä oli vilkkaalla päällä, en tiedä mikä koiruleita vaivasi. Yksi uroskoira ryntäsi heti remmistä päästyään läheiseen metsään. Se sai ilmeisesti vainun jostain tosi mielenkiintoisesta hajusta. Onneksi parin minuutin päästä se jo juoksi takaisin, kun olimme vinkulelujen kanssa huutelemassa perään. Blondin sisko puolestaan sai kaameat hepulit. Sitä ei kiinnostanut esteet lainkaan vaan se kokeili pikajuoksutaitojaan juoksemalla pitkin kenttää ja ympäristöä. Nuorilla parsoneilla ei tuo keskittymiskyky ole vielä kovin hyvä. Mielenkiintoiset tuoksut, äänet ja liikehdintä saavat ne säntäilemään minne sattuu. Tai sitten on niitä koiria jotka menevät "omaa" rataansa, eli niille esteille joista ne eniten tykkäävät. Siinä ei omistajan huuto tai elekieli auta, kun pieni parson on päättänyt kiivetä puomille vaikka pitäisi mennä keppejä.

Ensi lauantaina osallistun molempien koirien kanssa Parsoneiden agilitymestaruuskisoihin. Oikeasti ne ovat epäviralliset leikkimieliset kisat, ei siis niin hienoa kuin nimi antaa ymmärtää... ;o) Blondin suoritukselta en vielä uskalla kauheasti odottaa, mutta Pommilla voisi olla mahdollisuuksia pärjätä. Riippuu tietysti päivästä, ... ja ohjaajasta.