Olin eilen Tampereen parsonistien agilitykentän talkoissa. En ollut ennen edes käynyt kyseisellä kentällä, ja kun menin sinne, niin aika epätoivoiselta näytti. Ajattelin hiljaa mielessäni, että "Just joo, tämmöinen ryteikkö. Mua ei ainakaan saisi juoksemaan ja valssailemaan täysillä täällä pienten koivujen seassa". Kenttä on sorapohjainen ja ihan hyvän kokoinen, mutta se oli aivan rikkaruohojen, pienten koivunalkujen ja horsmien valtaama. Kukaan ei olisi varmaan uskonut, mutta reilun kymmenen hengen vajaan parin tunnin uurastuksen jälkeen tuo kenttä oli aivan loistokunnossa! Todella saimme ihmeen aikaiseksi, harmi kun ei ollut kameraa mukana. Nyt kyllä kelpaa käydä treenaamassa ja uskaltaa juosta minkä jaloistaan pääsee. Kentällä on talkoorahoilla ja -töillä hommattuja esteitä, kepit, hyppyjä, putki, puomi yms. Nyt vihdoin voisin siis ruveta itsenäisesti treenaamaan koirien heikoimpia alueita, Blonkun kanssa keppejä, ja Pommin kanssa putkea. Meiltä ajaa tuonne kentälle noin kymmenen minuuttia, joten senkään ei pitäisi olla ongelma.

On ollut aika rankka viikko, joka illalle on ollut ohjelmaa. Lisäksi olen nukkunut öisin todella huonosti, saanut unen vasta yhden maissa ja kello soikin jo kuudelta. Kaupassa pitäisi käydä, pyykkiä pitäisi pestä ja kasvismössöä kokata... (ilmaisia kotiapulaisia tarjolla?). Tänä iltana olisi kuitenkin taas Blondin hakutreenit. Olen perjantaisin yleensä ihan sippi, ja mieluiten söisin hyvin, joisin pari lasia viiniä ja menisin viimeistään kymmeneltä nukkumaan. Mutta treenien ajankohtaa ei saa itse valita, ja mitä sitä ei tekisi koiransa eteen?