Virpi haastoi tämmöiseen meemiin:

Blogistania on täynnä mitä mielenkiintoisempia bloginimiä.

Mistä ne ovat peräisin? Mikä on niiden tarina?

Mikä on sinun tarinasi? Oliko sinulla vaikea löytää/keksiä blogillesi nimi?

Kerro blogisi nimen ja/tai nimimerkkisi tarina ja haasta kolme muuta tekemään samoin.

Aloitin blogin kirjoittamisen viime vuoden elokuussa, eli kohta olen vuoden verran raapustellut tarinoitani. Kimmokkeena toimi parson Ulpun oma blogi, minusta oli hauska lukea koiramaisia tarinoita, jotka oli kirjoitettu koiran näkökulmasta. Itse en kuitenkaan ruvennut kirjoittamaan koirieni näkökulmasta, koska halusin blogiini myös omia juttujani, en pelkkiä koiratarinoita. Useilla bloggaajilla on monta blogia, koirille oma, itselle oma jne.. Mä haluan pitää kaikki samassa blogissa. Ei se tietenkään ole niin lukijaystävällistä, koska koiranomistaja-tuttuja ei välttämättä kiinnosta mun parisuhdesotkut ja  muita kavereita ei välttämättä kiinnosta agilityongelmat, mutta näin mennään any way. En ole ikinä ennen onnistunut pitämään päiväkirjaa, joten on ollut aika ihmeellistä huomata kuinka usein jaksan blogia päivittää ja kuinka koukkuun olen siihen jäänyt.

Kirjoitan blogiini välillä tosi henkilökohtaisia juttuja. Pari kertaa on tullut semmoinen epäilys, että onkohan se kovin viisasta ja pitäisikö lopettaa tai salasanasuojata tekstini. Tämä on mulle kuitenkin jonkinlaista terapiaa (halpaa sellaista), joten olen jatkanut samaan tyyliin. Tiedän, että poikaystäväni ei tätä lue, joten uskallan kirjoitella myös parisuhdesotkuista, eikä minun tarvi pelätä hänen reaktiotaan. Itse en ole kovin nimettömänä esiintynyt, täältä löytyy etunimeni ja valokuvani. Sukunimeäni koitan kuitenkin varjella, en halua että blogini tulee esiin joskus kun työhaastattelua ennen haastattelija googlettaa nimeni. :o)

Blogin nimi "Murinaa" liittyy tietysti vahvasti koiriin. Koirani ovat minun elämäni tärkein juttu tällä hetkellä, niiden kanssa vietän paljon aikaa ja niiden tekemisistä raportoin. Koirat kommunikoivat murisemalla ja haukkumalla, ja murinaa kuuluu siis meidän taloudessa päivittäin. Pommi murisee Blondille, vaikka se on kuuro. Pommi on kuitenkin oppinut irvistämään samalla, joten Blondi tajuaa hampaiden näkymisestä missä mennään. Myös Blondi murisee, yleensä kun se riehaantuu vetolelulla leikkiessään. Murinaa -sana kuvaa toisaalta myös termiä nurinaa. Eli blogissaan kukin saa valittaa ja avautua ja nurista ja vatvoa huonoa oloaan, huonosti sujuvia asioita ja muita elämän epäkohtia. Ainaista valittajaa ei tosielämässä kukaan jaksa kuunnella, mutta blogissa se on sallittua. Jos ei kiinnosta, niin ei ole pakko lukea. Blogin nimeä ei ollut loppujen lopuksi vaikea keksiä, en halunnut sen koostuvan kovin monesta sanasta, joten mikään "Pommin ja Blondin päiväkirja" ei tullut kysymykseen. Uskon ja toivon, että kun joku näkee blogini nimen, hän arvaa sen liittyvän jollain lailla koiriin.

Tämä haaste on jo monelle mennyt, joten minä en nimeä suoranaisesti ketään haastetuksi. Mutta jos et ole moista meemiä vielä saanut, niin anna palaa. :o)