Molemmilla koirilla on menossa kova risubuumi. Blondi sen aloitti ja Pommin piti sitten ruveta matkimaan pikkusiskoaan. Lenkillä siis kuljetaan kuono maata viistäen ja etsitään pieniä risuja ja kepinpätkiä. Isommat kepit ei kelpaa, sellaiset pienet  ja lyhyet koivurisut on parhaita. Niitä kannetaan hetken matkaa, sitten ne syödään ja aloitetaan etsimään uutta. Ja jälleen kerran äidilläni oli syy voivotella, että "antaisit nyt niille enemmän ruokaa. Rassukat ovat niin nälissään, että risuja pitää syödä." Äiti ei oikein ymmärrä, että koira voi olla niin ahne/hölmö/kokeilunhaluinen, että se syö kaikkea mahdollista vaikka sillä ei olisikaan kova nälkä.

Agitreenit meni tänään ihan hyvin, säästyimme ainakin kastumiselta. Blondi ei tajua kepeistä vielä mitään, pitäisi treenata niitä tuolla takapihalla ahkerammin. Myös paikallaan olo esteen takana odottamassa on kärsimättömälle pikkuneidille vielä tosi vaikeaa. Pommille puolestaan pitää antaa tosi tarkat käskyt ja kehonkieli on äärettömän tärkeää. Heti jos sille on joku juttu vähänkään epäselvää, se hermostuu ja lakkaa kuuntelemasta, haukkuu vaan. Minulla on  suurimpana ongelmana nollavauhdista täyteen vauhtiin pääseminen mahdollisimman nopeasti. Jos olen putken suulla pysähtyneenä lähettämässä koiraa putkeen, niin on lähes mahdotonta ehtiä putken toiselle suulle ottamaan koiraa vastaan. Niiden räjähtävä lähtö on siis minun lähtöäni huomattavasti parempi. ;o) Juoksutreenini ovat kyllä kuihtuneet lähes olemattomiin. Noin kerran viikossa olen saanut itseni raahatuksi lenkille. Tarvisin varmaan personal trainerin, joka kävisi hakemassa minut kotoa treenaamaan.