Eilisissä agilitytreeneissä ei satanut! Aurinko paistoi oikein hienosti ja lämpimästi, ja hikihän siinä tuli. :o) Treenit meni aika hyvin, meitä ei ollut kamalan montaa osallistujaa, joten minä sain mennä aina "joka toisena", kahdella koiralla kun treenaan. Pommin ekan radan aikana mulla oli itsellä hanskat hukassa, tai valmentajan sanoin "pää ei ollut mukana". Unohdin radan kulun ja juoksentelin minne sattuu. :o( Tästäkös Pommi hermostui ja kuumeni, että "saakelin akka, nyt menet kyllä kunnolla!". Ekalla radalla oli semmoinen kohta, jossa oli puomin nousu ja putken suu vierekkäin, väliä ehkä puoli metriä. Tuommoinen kohta on Blondin kanssa aika haastava, kun on ehdittävä hieman edelle ja saatettava se ihan kädestä pitäen oikealle esteelle. Mutta pikkuneiti ei aina malta katsoa mitä mamma näyttää, vaan ampaisee mieluummin täysillä sinne putkeen.

Toinen rata oli helpompi ja lyhyempi, lopussa ainoastaan semmoinen hankalampi hyppykuvio. Mutta me osattiin se loistavasti (!), koska se oli juuri semmoinen "edestäveto", jota me viime lauantaina agilitykoulutuksessa väännettiin oikein rautalangasta. Sain kehuja ohjauksesta ja koiratkin ymmärsi minua täydellisesti. Oli kiva huomata, että siitä koulutuksesta todella oli konkreettista hyötyä. Mutta edelleen meinaan tukeutua aina niihin vanhoihin tuttuihin ohjauskuvioihin, eikä minulle muka tule mielenkään, että tässä kohtaa voisin kokeilla sitä ja sitä ohjauskuviota. :o( Myös lähdöt Blondin kanssa oli paljon helpompia eilen, olin itse selkeämpi ja rauhallisempi eleissäni. Pommin kanssa kokeilin semmoista, että jätin sen lähtöön esteen taakse istumaan, ja menin parinkymmenen metrin päähän isoon vesilätäkköön hyppimään.;o) Pommi rakastaa vesilätäköitä, se kahlailee ja leikkii niissä aina tilaisuuden tullen. Siksi halusin kokeilla näin ennen kisoja kuinka hyvin uskallan luottaa sen paikallaanpysyvyyteen. Hyvin se pysyi. Pommi vaan on opetettu istumaan namilla, ja nykyäänkin se katsoo käskyn kuultuaan, että onko tolla namia vai ei. Ja kisoissa kun ei saa olla...

Kotimatkalla poikkesimme taas iltalenkillä Pikku-Ahvenistolla. Koirat kävi uimassa, ja harjoiteltiin vähän seuraamista. Kahden koiran kanssa toisten koirien ohitukset ei oikein tunnu vieläkään oikein sujuvan, Pommi on kyllä nätisti vieressä odottamassa namia, mutta Blondi huitelee missä sattuu. Ilman häiriötä seuraaminen sujuu hyvin, pidän molempia koiria vasemmalla puolellani. Blondi on ihan loistava kontaktin pitäjä seuratessaan, varsinkin jos mulla on herkkua kädessä. Se kävelee kantoja ja lyhtypylväitä päin ihan tohkeissaan, kun tuijottaa vaan silmät kirkkaana ja kieli lipoen minua. :o) 

Kotipihassa näimme pienen jack russellin pennun tuoreen isäntänsä kanssa. Isäntä oli ilmeisesti vakuuttunut, että koiramme ovat samaa rotua. Hän katseli pitkään Pommia, ja kysyi sitten "onko tuokin tyttökoira?". Minun myöntävän vastauksen jälkeen hänen ilmeensä hieman kauhistui ja suu aukeni. Minä tajusin mistä kiikastaa ja pelastin tilanteen kertomalla, että "nämä ovat parson russeleita, eli eivät ole samaa rotua kuin pentunne vaan suurempia. Ja tuo Pommi on vähän jättiläinen muutenkin." Mies oli silminnähden helpottunut ja nolona sanoi, että "kun vaimo lupasi, että pieni koira otetaan...". En viitsinyt kertoa kuinka suuri ego tai kuinka suuria ne pienen koiran tekemät tuhot voivat olla... ;o)