Viikonloppu meni aika kokonaisvaltaisesti agilityn SM-kisoissa Teivon raviradalla. "Meidän" koirakerho oli siis järjestäjänä ko. kisoilla, ja talkoohommissa olin. Tein sämpylöitä, keitin kahvia, olin juoksutyttönä, välillä sisäänheittäjänä jne. Avustin myös hieman kaverin myyntikojulla. Onneksi oli hyvä ilma koko viikonlopun, sateessa olisi kyllä voinut kasvaa sarvi otsaan.

Ehdin katsella sekä joukkue- että yksilösuorituksiakin kisoissa jonkun verran. Itselle tuli lisää intoa ja halua osallistua kisoihin ja treenata enemmän. Ei siis näyttänyt mitenkään mahdottomalta menolta, joukkuekisan radat olivat ihan "kohtuullisia" jo nyt ajateltuna. Onhan siellä aikamoisia ansoja ja yksilöpuolella aika kieputuksia välillä, mutta en lannistunut ajatuksesta. Kyllä me kovalla treenillä ainakin joukkuekisassa voitaisiin olla jommankumman koiran kanssa parin vuoden päästä! ;o)  Janitan ja kuuron Bordercollien menoa katselin erityisen tarkasti, hienolta näytti! Janitalla on todella selkeät käsimerkit, minulla olisi varmasti paljon opittavaa häneltä. Jotain vinkkejä bongasin jo tuon heidän lyhyen suorituksen aikana, lähinnä miten koiralle kannattaa näyttää irtoaminen ja lähelläpysyminen.

Ja senkin tajusin vasta tänä viikonloppuna, että noin korkealla tasolla tuo agility on jo totista urheilua. Kunnon pitää olla hyvä, radalla juostaan ihan mielettömän kovaa. Nyt siellä vauhdikkaimmat ohjaajat juoksivat takaperin samaa vauhtia kuin minä menen etuperin.:o(  Ja tosissaan he suorituksensa ottavatkin, keskittyminen ja lämmittely on ihan kuin jossain Olympia-kisoissa. Korvalaput korvilla kuunnellaan musiikkia, hypitään, läimitään lihaksia, pidetään silmiä kiinni ja tehdään mielikuvaharjoituksia. Sekin oli kiva huomata, että kaikki kehuivat ja leikkivät koiransa kanssa iloisena maalilinjan jälkeen, vaikka koira olisikin mennyt väärään putkeen tai pudottanut viimeisen hyppyesteen riman. Silti ohjaaja jaksoi olla iloinen ja kehua, vaikkakin sitten hieman hammasta purren.